My-fantazya.blogspot.fi Spined HTML
Fantazya Pages BLOG CONTACT BEAUTY FOOD LIFESTYLE LOOKBOOK OUR HOME READING Sisällön tarjoaa Blogger. 2kk Enkelivauvalleni elämää torstaina, syyskuuta 20, 2018 Rakas Daniel, Äidillä on sinua niin ikävä. Niin kova ikävä. Sellainen, jota ei pysty sanoin kuvailemaan. Sydämeni on riekaleina siitä. Haluaisin vain niin sulkea sinut syliini. Haluaisin nuuskuttaa tummia hiuksiasi. Haluaisin silittää sinun pehmeitä poskiasi. Haluaisin nähdä sinun silmäsi. Haluaisin suukottaa. Haluaisin sinut kotiin! Mietin, miten olisit kasvanut kahdessa kuukaudessa. Miten jokeltelisit ja hymyilisit meille. Miten seurailisit sylistäni isoveljesi touhuja, saisit suukkoja siinä lomassa. Harrastaisinko sinunkin kanssa pierujumppaa? Miten heräisin öisin sinun tuhinaasi ja imettäisin. Saisit olla vieressäni ihan joka hetki. Miten sinä voit siellä ylhäällä? Onhan sinulla kaikki varmasti hyvin? Oletko saanut paljon kavereita? Olethan tavannut jo isomummosi ja muut sukulaiset? Millaista siellä on? Näetkö sinä meidät? Mietin päivittäin sinua. Tunneittain. Joka hetki. Jos joudun kovasti keskittymään, olet koko ajan sydämessäni. Hetkeäkään et ole poissa minusta. Olet ikuisesti sydämessäni. Continue ReadingShare | Pelko ajatuksia maanantaina, syyskuuta 17, 2018 Mitä jos...? Reppuni painaa jälleen enemmän. Siellä asunut pelko on kasvanut ja voimistunut. Kasvanut todella painavaksi. Se potkii välillä repusta niin kovaa selkääni, että ilmani karkaavat keuhkoistani ja tunnen tukehtuvani. Se saa aivoni menemään totaalisesti solmuun ja normaali järkeily ei aina auta. Pelko salpaa toimintakyvyn. Saan sen pahimmat otteet aina selätettyä, mutta muuten se pitää ranteistani kiinni tiukasti. On ja pysyy. Olen taistellut sitä vastaan nyrkein, mutta olen joutunut taipumaan sen tahtoon. Silti, edelleen yritän taistella sitä vastaan. Mitä elämä on jatkuvan pelon kanssa? Kamalaa. Pelkään niin paljon, että Oliverille sattuu jotain. Pelkään sitä niin paljon, että herään yöllä kuuntelemaan hänen hengitystä. Enkä tahdo iltaisin saada sen takia unta. Tiedän, että vaikka kuinka vahtisin ja suojelisin häntä kaikelta maailman pahalta, hänen elämä ei silti ole täysin minun käsissäni. Pystyn suojelemaan tietyiltä asioilta, mutta en kaikelta. Tekisin silti mitä tahansa poikieni eteen. Mitä tahansa! Tiedän, etten saa kääriä lastani pumpuliin, hänen täytyy myös saada elää. Silti haluaisin tehdä sen todella kovasti. Haluaisin laittaa pumpuliin, kuplamuoviin ja mihin tahansa suojellakseni häntä kaikelta. En vain saa tehdä niin. Oliverin täytyy saada elää. Yritän myös olla näyttämättäni pelkoani hänelle. Ei lapsen pidä kokea, etteikö vanhempi silti pystyisi suojelemaan ihan miltä tahansa. En haluaisi olla hetkeäkään poissa lapseni luota. En sekuntiakaan. Haluan nähdä kaiken mitä hän tekee, kuulla kaiken mitä sanoo. Kätkeä kaikki ne sydämeeni varmaan talteen, joka ikisen sekunnin. Kaikki voimavarani menee tällä hetkellä siihen, että annan Oliverille kaikkeni. Ihan kaikkeni. Pelkään myös rakkaan mieheni puolesta. En kestäisi sitä, että Niksulle sattuisi jotain. En ikinä haluaisi, että Oliver joutuisi sen takia kärsimään, että isä ei olisikaan läsnä. Kuuntelen öisin myös hänen hengitystä. Varmistan viestein, että hän on kunnossa. Haluan, että poikiemme isä voi hyvin. Haluan, että mun kallioni on läsnä. En haluaisi häntä päästää lähtemään mihinkään, koska pelkään, että matkalla sattuu jotain. Pelkään, että äidilleni sattuu jotain. Äitini on ollut suurin tukeni koko elämäni. Hän tuntee syvimmät sopukkani, onhan hän minut pienestä saakka kasvattanut, kulkenut mukana ja kantanut sydämessään. Hän tietää oikkuni, tietää milloin kaipaan syliä ja heikkouteni. Niinkuin minä tunnen omat lapseni. Koska äiti. Pelkkä sana äiti kertoo niin paljon. Pelkään veljeni, siskoni, heidän lapsien sekä koko perheen puolesta. Kaikkien sukulaisteni ja ystävieni. Pelkään, että heille sattuu jotain. Pelkään, että elämä olisi heille epäreilu, niinkuin on ollut meille ja monelle muulle. Tahdon heille pelkästään hyvää, pelkkää hyvää mitä elämä voi antaa. En tahdo heidän reppuun asumaan mitään ikävää. Ensimmäistä kertaa ikinä, pelkään myös omasta puolestani. Oma henkeni ei ole koskaan ollut minulle näin arvokas mitä on nyt. Ja syy siihen on vain ja ainoastaan lapseni. Daniel on jo taivaassa, lähti sinne ennen meitä, mutta Oliver. Mitä Oliverille kävisi jos en olisi tässä? Tai tiedän kyllä, että Niksu hoitaisi hänet, kasvattaisi kunnon pojan. Mutta se, että minä en näkisi hänen kasvuaan, saa minut pelkäämään niin paljon. Tämän takia haluaisin joka ikisen sekunnin elämästäni viettää hänen rinnallaan. Katsoa hänen leikkejään, kieltää vaaranpaikoista ja suojella kaikelta maailman pahalta. Siksi oma henkeni on minulle arvokas. Olen miettinyt, pitäisikö minun kirjoittaa varmuudeksi kaikille rakkaimmilleni kirjeet. Kertoa, mitä haluaisin heidän tekevän, jos aika minusta jättää... Koska se mitä haluaisin on se, että heidän tulisi kuitenkin jatkaa elämää. He eivät saisi surra niin paljoa. Haluaisin, että he olisivat silti onnellisia. Haluaisin, että he nauttivat elämästä, koska aika täällä on silti niin lyhyt. Tekisivät elämässä niitä asioita, jotka tekevät onnelliseksi. Saavuttaisivat unelmiaan ja tavoittelisivat kuuta taivaalta. Tekisivät kaikkea sitä, mitä minä en uskalla. Itse kuolemaa en kuitenkaan pelkää.... En pelkää kuolemaa, sillä sinä rakas poikani olet siellä minua vastassa. Continue ReadingShare | Surun sumentama ajatuksia torstaina, syyskuuta 13, 2018 Kuinka voit? Ihan ok... Kysymys, jota kysytään usein. Kysymys, johon vastaan lyhyesti ja nopeasti, vaikka todellisuus on jotain ihan muuta. Kuinka voit? Kauanko sulla on aikaa ja halua kuunnella...? Tässä elämän tilanteessa voin kertoa, että jyvät ovat paljastuneet akanoista. Tiedän, keihin voi todella luottaa, ketkä oikeasti ovat niitä todellisia ystäviä. Ketä oikeasti kiinnostaa se, miten voidaan. Moni on ollut sitä mieltä, että johan he ovat päässeet asiassa eteenpäin, kun voivat kerran ihan ok. Niin, kovin vähän sinä tiedät... Tästä ei koskaan pääse yli, eteenpäin on kyllä pakko jatkaa. Eteenpäin jatkaminen on silti niin kovin vaikeaa. Olen myös tullut siihen tulokseen, että en edes oikeastaan halua enää edes puhua kenellekään. Olen alkanut sulkemaan asioita syvälle sisimpääni. Olen kovin pintapuolinen. Jutustelen niitä näitä. Suru ei ole pelkästään tunne. Se vaikuttaa koko kehoon monellakin eri tavalla. Minulla se on osunut sydämen lisäksi ainakin muistiin. Pääni on surun sumentama. Saatan kertoa samat asiat muutamaankin kertaan. Ihan kuin kertoisin ne ensimmäistä kertaa. Onneksi kyseessä on yleensä hyvin vähäpätöiset asiat, mutta silti en muista niitä kertoneeni jo parikin kertaa aiemmin. Kaupassa käydessä en todellakaan muista tarkalleen mitä piti ostaa, ellei olisi kauppalappua mukana. Ja nyt siis puhutaan ihan vaan parista tuotteesta. Tai niistä, mitä varta vasten lähdin kaupasta ostamaan. Ne jää sinne, ellei ole paperilla ylhäällä. Saatan myös unohtaa, mitä olin menossa tekemään ja teen samaan aikaan sataa asiaa. Olen ennenkin kyennyt multitaskaamaan, mutta tällä hetkellä asiat levähtää vain käsiini. Uneni on myös todella levotonta kun lopulta siihen uneen vaivun. Näen niin kamalia unia, joista havahdun monta kertaa yössä. Suru on jumiuttanut myös koko kroppani. Puren niin kovaa hampaitani yhteen öisin. Niskat niin tiukat, ettei pää aina suostu kunnolla kääntymään. Ja siitä sitten vielä menee selkään ja takareisiin. Vaikka kuinka sitä yrittääkin rentoutua ja antaa kropalle aikaa, tuntuu joka yö tekevän vielä enemmän jumeja. Välillä suru ja ikävä saa ihan voimaan pahoin.. Ja se sydänkipu, sen kanssa elän päivittäin. Pääni sisällä käy sellainen myllerrys, jota pitäisi saada purettua ulos. Sen takia koetan kirjoittaa ja jäsennellä ajatuksiani. Ei näistä aina välttämättä saa selvää, mutta teenkin tätä itseni vuoksi. Koska puhuminen on vaikeaa, enkä koe, että on oikeastaan ketään kenelle puhua. Olen jo niin monen kanssa tätä asiaa käynyt läpi, enkä tosiaan osaa heillekään enää puhua. Suru on laittanut minut lukkoon. Enkä tiedä missä on avain.... Continue ReadingShare | Vahva ajatuksia lauantaina, syyskuuta 08, 2018 Olet vahva, pääset tämän yli. Sanat, jotka olen kuullut jo monta kertaa. Sanat, jotka sanotaan lohduttaakseen minua. Sanat, jotka ovat niin auttamattomasti väärässä. Molemmilta osin. Ei, en ole vahva. Ei, en todellakaan pääse tämän asian yli. Lauseen sanoja ei varmasti tarkoita mitään pahaa sanomisellaan. Tarve lohdutukseen tällaisessa tilanteessa on vain todella suuri. Lauseen sanoja ei vaan pysty käsittämään, mistä oikeasti on kyse. Tai varmasti voi osittain, mutta se että tietäisi edes osan siitä tunteesta mitä minulla on, nämä sanat jätettäisiin sanomatta. En todellakaan ole kenellekään lauseen sanojalle ollut vihainen, en vain myöskään ole voinut rehellisesti vastata vasten kasvoja, että olet muuten niin väärässä. Tällaisessa tilanteessa kun ei vain ole mitään oikeita sanoa, kun ei tunnu olevan sanoja ollenkaan. Siis ei minulla itsellänikään. En osaa vertaisianikaan sen enempää lohduttaa. Ei tässä ole mitään muuta, kuin jälleennäkemisen toivo. Tähän ei ole oikeita sanoa, on vain läsnäolo. On vain se hetki, kun tarjotaan olkapää kun romahtaa. En halua kuulla mitään viisaita lauseita, ne eivät auta yhtään. Tiedän ne kaikki jo itsekin. Olen silti kiitollinen kaikista sanoista joita saan, ei sitä käy kieltämään. Tiedän, että jokainen haluaa vain lohduttaa parhaansa mukaan. Ymmärrän kaiken. En silti ole menettänyt tässä kaikessa järkeäni, vaikka olenkin. Eikö olekin outoa? Minustakin. Toivottavasti saatte ajatuksestani kiinni... Minäkään ei aina saa. Olet vahva.... Ehkä osaltani osittain. Mun on pakko jaksaa mennä eteenpäin, Oliverin vuoksi. Jos häntä ei olisi, en tiedä miten olisin aamuisin päässyt sängystä ylös. En tiedä, miten elämäni olisi siinä tilanteessa käynyt. Jatkaminen olisi ollut ainakin tuhannen paljon vaikeampaa. Oliver pakottaa jaksamaan. Hänen iloiset kasvonsa saavat pirstaloituneen sydämeni silti sykähtelemään onnesta. Mutta että vahva, ehei, en ole. Pelkään, että romahdan hetkenä minä hyvänsä. Se mitä näytän ulospäin, ei todellakaan kerro sitä, mitä sisälläni tunnen. Joku saattaakin luulla minua vahvaksi, enhän mä näytä tunteitani. Alkuun ne tulivat oikein ryöppäinä ulos. Nyt olen oppinut piilottamaan niitä. Itken yksin ollessani. Romahdan, kun kukaan ei ole sitä todistamassa. En tahdo taakoittaa vaan ketään omalla murheellani. Eikä tämä murhe lähde ikinä pois. Se vain muuttaa ajansaatossa muotoaan. Tai niin olen kuullut. Omakohtaista kokemusta on vielä liian lyhyt aika. Olet vahva... Mua pelottaa ihmisten tapaaminen. Mun sydän alkaa lyödä tuhatta ja sataa. Pelkään siinä hetkessä niin paljon sitä, että tunteeni vain purkautuvat ja alan itkemään. Pelkään myös sitä, että hän ottaa Danielin puheeksi. Minähän voisin puhua enkelilapsestani joka ikinen sekunti, mutta veikkaan, ettei kuulija ole ihan samaa mieltä. Ja kuitenkaan en halua puhua. Koska kukaan ei ymmärrä. Tunnen oloni turhautuneeksi, sillä moni on verrannut oman lapsen kohtukuolemaa jopa lemmikin poismenoon. Ei sillä, itsekin hajoan sinä päivänä lisää, kun jompikumpi karvakuonoista lähtee sateenkaarisillalle, mutta se ei silti ole millään lailla verrattavissa oman lapsen menetykseen. Se, että Daniel ei elänyt päivääkään elossa kohtuni ulkopuolella, ei tarkoita sitä, etteikö hän olisi ollut yhtä oikea kuin sylissäni elossa ollut lapsi. Moni ei tätä ymmärrä. Daniel oli minulle ja meille oikea siitä hetkestä asti, kun teimme plussatestin. Hän eli sisälläni, kasvoi ja kasvatti meitä siinä matkalla. Hän vastasi minun kosketukseen, hiljeni kuuntelemaan laulujani ja hän oli täydellinen pieni ihminen. Pelkään myös sitä, että ihmiset kokevat seurani vaivaannuttavaksi, koska ei tiedä mitä sanoa. Olet vahva.... "Mä en kestäis tuollaista." Tuota, en minäkään kestä.... Olet vahva... Pääset tämän yli. Todellako? Pääseekö oman lapsen kuolemasta joskus yli? Epäilen. Asian kanssa on vain opittava elämään. Tässä ei oikein ole muita vaihtoehtoja. Olet vahva... Enkö mä saa olla heikko? Olet vahva... Pelkään niin paljon sitä, että Oliverille sattuu jotain. Pelkään, että Niksulle sattuu jotain. Pelkään, että jollekin läheiselleni sattuu jotain. Pelkään niin paljon, että valvon öitä. Kuuntelen, että Oliver ja Niksu hengittää. Pelkään itseni puolesta, koska mun pitää pystyä huolehtimaan mun perheestä. Pelkään niin, että vahvuus on kaukana. Olet vahva... Pakon edessä. Continue ReadingShare | Syyllisyys ajatuksia keskiviikkona, syyskuuta 05, 2018 Mitä olisin voinut tehdä toisin? Miten en saanut pidettyä omaa lastani hengissä? Kun saat surun ja syyllisyyden täyttämän repun selkääsi, kannat sitä lopun elämääsi. Taakka voi matkan varrella keventyä, mutta se ei koskaan lähde pois. Se reppu on ja pysyy. Painolasti tuntuu alussa musertavalta. Sitä ei jaksaisi kannatella mitenkään ja se painaa kehosi maanrakoon. Reppu tuntuu olevan niin iso, että se pystyy hautaamaan sinut kokonaan. Hiljalleen kehosi saa voimia nousta ylöspäin, mutta välillä reppu silti saa lisävoimaa ja painaa uudelleen alas. Tämän repun kanssa matka on pitkä. Loputon. Sitä kannetaan siihen päivään saakka, kunnes jälleennäkeminen koittaa. Repun sisältö saattaa matkan varrella myös lisääntyä sekä muuttaa muotoaan. Minun repussani kulkee vahvasti myös ikävä ja kaipuu. Nekin painaa siellä. Jokaisella meillä on oma reppumme kannettavana. Toisten kevyempi kuin toisten. Repuista löytyy kevyempiäkin asioita kantaa. Niiden painavien asioiden lokeroiden vieressä on niitä mielettömän ihania asioita. Minun repussani on ne kaikista kalleimmat aarteet minulle. Vaikka reppuni on äärettömän raskas kantaa, omaa reppuani en vaihtaisi kenenkään kanssa. Minun reppuuni muutti syyllisyys todella vahvasti Danielin poismenon jälkeen. Olen syyttänyt kuolemasta itseäni. Tiedän kyllä, että se on väärin, mutta en voi tälle syyllisyyden tunteelle mitään. Minun pitäisi olla äiti, joka huolehtii lapsistaan. Olenkin äiti, joka ei saanut pidettyä lastaan hengissä ennen syntymäänsä. Koen olevani epäonnistunut. Vaikka järkeni sanoo, että syyllisyys on turhaa, se ei auta mitään, en vain saa sitä tunnetta pois. Se painautui niin kovasti reppuni sisältöön, että sitä ei tunnu saavan edes kaivamalla pois. Tiedän, että tein raskausaikana kaiken miten pitää. Pidin huolta itsestäni ja samalla sisällä kasvavasta lapsestani. Silti mietin, että oliko jokin tekoni sellainen, mikä olikin väärin. Sellainen, mikä vahingoitti sisällä kasvavaa elämää. Olisiko ollut sittenkin jotain, mitä olisin voinut tehdä paremmin? Minun olisi pitänyt tuntea aiemmin, että lapseni ei voi hyvin. Minun olisi pitänyt tietää ja tehdä asian eteen jotain. Olisi pitänyt mennä aiemmin sairaalaan. Mutta ei. En tiennyt. Petin lapseni luottamuksen ennen kuin se edes ehti kunnolla alkaa. En pitänyt häntä turvassa kohdussa, paikassa, jonka pitäisi olla maailman turvallisin. Tästä kannan syyllisyyttä. Kuvat: Sina Nummela Järki ja tunteet, ne taistelee tällä hetkellä päässäni todella paljon. Tunteet ovat kyllä olleet voitolla erittäin vahvasti koko ajan. Tämän takia järkeni ei saa taottua syyllisyyttä päästäni, tunne pitää siitä niin vahvasti kiinni. Syyllisyys hyökkää vahvasti esiin aina, jos vähänkin iloitsen jostain. Heti se painaa mieleni maahan. Enhän minä saa tuntea mistään iloa. Varsinkin jos olen nauranut Oliverin töhöilylle, iskee syyllisyyden tunne välittömästi päälle. Ei mulla ole oikeutta tähän iloon.... Voi jos olisin vain tehnyt enemmän... Continue ReadingShare | Older Stories JANET Elämä, jokaisen meidän oma. Jokaisen oma polku jota kulkea. Reitit jotka yllättävät ja mutkat jotka kasvattavat. Fantazya on paikka, jossa puran omaa elämääni, rakkaita asioita sekä intohimoni kohteita. Kauneus, sisustus, eläimet ja kaikkea muutakin siltä väliltä. Follow Instagram Facebook Bloglovin Youtube Pinterst Blogit.fi Lukijat Tilaa sähköpostiin recent posts Blog Archive ▼ 2018 (20) ▼ syyskuuta (6) 2kk Enkelivauvalleni Pelko Surun sumentama Vahva Syyllisyys Ennakkovaroituksia? ► elokuuta (4) ► kesäkuuta (1) ► toukokuuta (3) ► huhtikuuta (5) ► maaliskuuta (1) ► 2017 (30) ► joulukuuta (2) ► marraskuuta (5) ► lokakuuta (1) ► syyskuuta (4) ► elokuuta (4) ► heinäkuuta (1) ► kesäkuuta (4) ► toukokuuta (2) ► huhtikuuta (3) ► maaliskuuta (1) ► helmikuuta (2) ► tammikuuta (1) ► 2016 (186) ► joulukuuta (2) ► marraskuuta (12) ► lokakuuta (19) ► syyskuuta (19) ► elokuuta (18) ► heinäkuuta (3) ► kesäkuuta (12) ► toukokuuta (18) ► huhtikuuta (21) ► maaliskuuta (18) ► helmikuuta (25) ► tammikuuta (19) ► 2015 (271) ► joulukuuta (23) ► marraskuuta (30) ► lokakuuta (22) ► syyskuuta (21) ► elokuuta (23) ► heinäkuuta (8) ► kesäkuuta (18) ► toukokuuta (26) ► huhtikuuta (23) ► maaliskuuta (26) ► helmikuuta (21) ► tammikuuta (30) ► 2014 (274) ► joulukuuta (24) ► marraskuuta (38) ► lokakuuta (33) ► syyskuuta (25) ► elokuuta (8) ► heinäkuuta (13) ► kesäkuuta (20) ► toukokuuta (25) ► huhtikuuta (24) ► maaliskuuta (21) ► helmikuuta (20) ► tammikuuta (23) ► 2013 (304) ► joulukuuta (21) ► marraskuuta (26) ► lokakuuta (24) ► syyskuuta (32) ► elokuuta (34) ► heinäkuuta (15) ► kesäkuuta (21) ► toukokuuta (25) ► huhtikuuta (26) ► maaliskuuta (25) ► helmikuuta (27) ► tammikuuta (28) ► 2012 (369) ► joulukuuta (29) ► marraskuuta (30) ► lokakuuta (32) ► syyskuuta (26) ► elokuuta (37) ► heinäkuuta (31) ► kesäkuuta (29) ► toukokuuta (29) ► huhtikuuta (30) ► maaliskuuta (32) ► helmikuuta (28) ► tammikuuta (36) ► 2011 (228) ► joulukuuta (26) ► marraskuuta (28) ► lokakuuta (17) ► syyskuuta (22) ► elokuuta (5) ► heinäkuuta (22) ► kesäkuuta (13) ► toukokuuta (18) ► huhtikuuta (24) ► maaliskuuta (24) ► helmikuuta (15) ► tammikuuta (14) ► 2010 (21) ► joulukuuta (10) ► marraskuuta (11) TAGS ajatuksia arvonta arvostelu beautybox Bette Box blogipirskeitä co-creation elektroniikka eläimellistä elämää enkelivauva foodlover goodiebag haaste hajuvesiä himotuksia hiukset hyvinvointi info instagram isäntä vs emäntä joulu kauneudenhoito kauneus kilpailu kirjoja kohtukuolema kosmetiikkakokoelma koti kylässä kynnet lahjoja leffoja lifestyle lifie livbox livingspace loma lookbook loppuneet tuotteet MAC make-up makeover matkalla messuilla migreeni moottoripyörä motivation muoti musiikki muutto nelly.com ostoksia partylite pelit perhe phone post pihalla playstation poikamme projekteja päivän asu rakkaus raskaus remontointi resepti ruoka sisustus suunnittelua testausta tutorial urheilu valokuvaus video wardrobe yhteistyö ystäviä INSTAGRAM @janetfantazya Template Created By : ThemeXpose | Distributed By Gooyaabi Templates. All Rights Reserved. Back to top